Litorina.org

Home
Seppo Mononen CV
Kekkosen linjalla Suomi jatkaa dualistista kaksoiselamaa
Organized.fi
Human Rights Court
pics - siru hampaassani
Pirjo Sandström
1993 ohjelmoitu kriisi jatkuu 2018
Tamminiemen trollitehdas
Lottien Natsimiljoonat
Ministerille
Polttamaton Pirtti
ilkka_rehabilitoi.html
natsi-lääketiede_Suomessa
Tyttöjen oudot kuolemat EP:lla
Hl AnitaSimonen
Inger Karumo sadistilääkäri VKS:ssa
International Conspiracy
Suposta jouduttaja Eduskuntaan
Ilkeys tappaa
Väkivalta johtuu alistamisesta
Yle sensuroi
miksi Mikko on paha?
"Näytit Maailmalle"
Ehdokkaista
Vilpillisyys
"Tulvasuojelu": Niinistö suositteli
Vääriädiagnooseja
Suomi kriisissä
Kunniaton Eduskunta
Hamlet
UKK-vallankumous
"Tulevaisuusseminaari"
Naapurin Heikki kuoli 1944
Tulvasuojelu - puhallus
29.9.2012/sm
Poliisin huumejuhlat
Voi meitä ...
Yksi tietää aina
Poliittinen yle
Suomi toimii häikäilemättä
1993 Kriisi
Polttamaton pirtti
Miksi Suomea ei oteta tosissaan
Syöpä Suomessa
Inhimillinen kehitys alkaa kohdussa *
Moraali vai Etiikka
oikeusvaltioko
Lentokone hajosi ilmassa - 8 kuoli Suomessa
tuskalliset_maitohapot
Kehitys johtaa sivistykseen
Euroopan vapauttamisen muistopäivänä 11.11.
vilpittömät
sanoma riosta
Natsismi
Olkaamme suomalaisia!
Finlandia on Bolivian kansallishymni
Saatanan tunarien koti?
Ylen taantumasta
Vaasan Nais Mafia
Salaisen Poliisin kiusaamana
Huumeita Floridasta
evoluution todiste
Evoluutio
salaliittok
Sensuuri Suomen tietoverkoissa
VAASAN HOVIOIKEUS v.2004
Parempi ymmärtää
Miksi koulu ei toimi
Maanpuolustuskurssiyhdistys
Tavallinen ihminen on tärkeä
rahastusta lääkkeillä
Helsingin 1975 henki
Arktinen talvihenke
Tarpeeton sota
Tavallinen ihminen
Lapin kesää
Nobel-juhlista
Ilman oikeutta
Elektr. valvontaa ilmajoella
jordsskorpan
Itsemurhista
Pakolaisten henkinen pääoma tervetullut
Luovuus on ratkaisu
Ehdollinen refleksi hengenpelastajana
edustuston ongelmat
tiedottajoen syy?
Konsensus ja köyhyys
Talvisodan loppu
Mandela
propaganda
Elilitti käki on ..
sotatragediat
Talvisota
Itsenäisyys on eliitin vapautta
Conzita
SUOMI-URKINTA
Ihminen on ...
Darwinin pulma ratkesi
ilkeys
Urkintayhteiskunta
Sisuair
Vai mitä se on
Väkivalta - Verboten! *)
POLIISIOSASTO - kaavio(!) 2010
LitorSE
Litorina geologiaa
vouti
Projekti
Pako
Rosa
Iluminada
29.9.2012 /sm WHO:
"NÄYTIT MAAILMALLE"

Sisuair

SISUAIR

 

LENTOMATKUSTAJAN KOKEMUKSIA YVR - SEA/TAC - HEL

 

TV-1n Jälkiviisaat keskustelivat talvella 10-11 päättyneestä lentoemäntien lakosta, joka halvaannutti kansallisen yhtiön toiminnan. - Onko suomalaisuus rasite Finnairinkin liiketoiminnalle? kuten näytti olevan älykkäälle keskustelulle. - Ja palveluille!

vancouver2.jpg
Vancouver BC unelmieni kaupunki (foto SM 1993)

Vancouverista saapuneet raskaat laukkuni olin jättänyt noutamatta koska en välittänyt niitä raahata mukanani ympäriinsä. Niinpä nyt hyvissä ajoin kävelen saapuvan matkatavaran alueelle. Niin kuin olin ajatellutkin, virkailija oli karuselliin viimeksi jääneet tavarani nostanut seinänvierustalle jossa ne nyt odottivat. Lähempänä karusellia viittaan mukaani kantajan jolle annan tarkistuslipukkeet ja osoitan kahta laukkuani. Hän katsoo  ja nyökkää minulle ’All right, sir’ ja odotan kunnes hän saapuu kantamukset rattaillaan.

Hän ei ehdi kysyä mitään kun jo sanon että haluan Sisuairille. Ystävällisestä kehotuksesta seuraan häntä hissiin jolla ajamme lähtöselvityskerrokseen.

Hississä katsahdan miestä. Hän on noin neljänkymmenen ikäinen, sisuttoman yhteiskunnan tuote. Hän näyttää nauttivan työstään kantajana sikäli kuin tyytyväisistä kasvoista voi päätellä. Hänellä on ehkä uusi auto ulkona pysäköintialueella. Tai käytetty — yksi lysti. Oma talo ehkä Seattlen Bellevue’ssa. Ainakin kolme kouluikäistä lasta ja puuhakas vaimo joka hoitaa kodin ja perheen. Hyvä kokki — sen näkee muodostumassa olevasta potkupallovatsasta lyhyen virkapuseron alla.

Hänen iloisessa mielessään saattaa olla jäännöstä illallisesta jonka hän oli perheensä kanssa nauttinut isoäidin talossa vieraana. Illallinen oli täytynyt syödä aikaisin, koska hänen piti ehtiä iltavuoroon lentokentälle. Hän ei sitä näyttänyt harmittelevan, vaan hyväksyi sellaisenaan. Illallisella oli ehkä tehty suunnitelmia joulun vietosta.

Voisimme olla Kanadassa samanlaisessa tilanteessa, mutta jotenkin elämä täällä näytti vielä makeammalta, rikkaammalta. Johtuiko ero siitä, että Kanadassakin jo sisu nosti päätään?

Monesti olin miettinyt mikä elämän teki niin hyväksi, että ihmiset ilomielin ja hymyssä suin tekivät töitäkin. Ensin tälle mantereelle tultuani minulla oli ollut sellainen sisumaasta lähtöisin ollut käsitys että tämä nyt kerta kaikkiaan oli niin rikas maa että siitä riitti rikkautta jokaiselle. Mutta jos sitä nyt on satoja vuosia jaettu niin johan se olisi loppunut? Ja onhan Kanada ehkä vielä rikkaampi luonnonvaroiltaan.

Miehessä ei ole mitään jännitystä. Hän vain on. Ja hän antaa minunkin olla. Vapaasti aivan niin kuin olen.

Vasta kun hissi pysähtyy pehmeästi nytkähtäen, häneen syntyy jännitystä joka siirtää kuorman ulos käytävälle. Jatkamme marssiamme vielä tovin ja saavumme tiskille. Hän nostaa molemmat kollit suoraan tiskin syvennyksessä olevaan vaakaan.

Kysymykseeni kuinka paljon, hän vastaa että aivan mitä minä haluan maksaa. Annan hänelle dollarin kappaleelta ja hän toivottaa hyvää matkaa.

Koska olen aikaisena ainoa asiakas, pääsen heti vuoroon. ’Kaksi kappaletta Helsinskiin olkaa hyvä,’ sanon.

Virkailija ei ole sisukas, tuskin hän on suomalainenkaan, paikallinen United Airlinesin virkailija. Jos hän olisi sisukas hän hetimiten korjaisi ettei se mikään Helsinski ole vaan Helsinki, Heel-sinki. Sitten hän alkaisi tutkia lippuani. Tekisi siitä jonkun huomautuksen. Valittaisi matkatavarani painoa kun ’meillä on sellaiset määräykset’. Tai ylipäätänsä sanoisi jotakin kielteistä. Ainakin katsoisi vähättelevästi.

Tämä vain ottaa lokerosta kaksi matkatavaralappua, repäisee kannat irti ja kiinnittää ne lippuni kansilehteen. Antaa paikan haluamaani ei-tupakkapuolelle, varmistaa että minulla on passi, sanoo vielä portin numeron ja koneeseen nousuajan sekä toivottaa hymyillen hyvää matkaa. Ei mitään jaarituksia. Kiitän ja sanon hyvästi.

Valitsen mukavan paikan josta voi seurata koneitten liikkeitä rampilla sekä laskuja ja lentoon lähtöjä sateisella lentopaikalla. Kaivan esiin kirjan ja alan lukea syrjäsilmällä seuraten tapahtumia ulkona.

Saan odottaa melkein tunnin ennen kuin tarkkaavaisuuteni palkitaan. Rampin puoleisen ikkunarivin oikeassa yläreunassa huomaan suuren lentokoneen laskeutuvan.

Koneita on laskeutunut jatkuvana virtana mutta tämä näyttää erikoiselta. Sen sivuperäsimen pystysuora pinta on valaistu kirkkaasti ja tältäkin melkoiselta etäisyydeltä saatan nähdä sinisen ristin. Nokka ylväästi ylhäällä hallitussa loppuvedossa päälaskuteline koskettaa maata. Kapteeni työntää vähitellen nokkapyöränkin alas kiitotien betoniin ja kone jarruttaa rajusti.

 

Jännityksen puna nousee poskilleni. Hän tekee sen! Jarrulaikat saattavat olla punahehkuiset sitten valkohehkuiset ärhäkkäästä kitkasta, mutta kone ei aja tarkkailupaikkani ohi vaan kääntyy suoraan kiitotieltä kohti porttia jossa kansaa jo tungeksii odottaen. Sisuair on laskeutunut.

 

Kevyt lasti Los Angelesista varmaan lyhensi laskukiitoa, ja kone rullaa kohti terminaalia. Mutta äkkiä tulee pysähdys.

 

Nousen melkein seisomaan istuimeltani, ei kai vain Suomen poika rullannut betonilta pehmeälle ruohikolle pimeässä ja jäänyt kiinni. Ajattelen jo kammoksuen häpeää joka minunkin osakseni moisesta tunaroimisesta tulisi. Sisuair juuttuneena liejuun, ja ellei sitä aamun valjetessa vielä olisi saatu irrotettua... Silloin huomaan helpotuksesta voihkaisten vasemmalta tulevaa liikennettä jota kotkamme oli pysähtynyt odottelemaan.

 

Uljas laskeutuminen ja lyhyttäkin lyhyempi laskukiito oli saanut lennonjohtajankin yllätetyksi. Hän oli antanut rullausluvan toiselle olettaen että Sisuair laskeutuisi jarruja säästellen kuten muutkin.

 

Mutta näytös oli ollut täydellinen! Kun liikenne on häipynyt kiitotie kuudentoista suuntaan Sisuair löysää jarruja ja ampuu luotisuoraan portillemme ja sammuttelee moottoreita ja valoja. Täydet pisteet joudun antamaan siitä että sivuperäsimen lippua valaisevat valot jätetään palamaan pysäköityyn koneeseen. Tämä kaunis tapa on peräisin J.F. Kennedyn kentältä New Yorkista, jossa rullaavien koneitten katkeamattomassa virrassa voi eri terminaaleista seurata niiden yhtiötunnuksia.

 

Oli tämä liike nyt kapteenin oma päätös, Ilmailuhallituksen suositus, Sisuairin lentomanuaalin ohje tai suorastaan Eduskunnan lakimääräys, sillä ei ollut väliä. Pääasia että jälleen kerran Sisuair oli tehnyt onnistuneen, lyhyemmän laskun kuin muut, ja siitä todistuksena oli tuo valaistu siniristilippu. Sopi sitä nyt muukalaistenkin ihailla. Pienestä Suomesta asti ollaan tultu näyttämään maailmalle. Ja kuinka kaunis... Kyynel nousee silmänurkkaani. Kaunis... ja pala kurkkuuni.

 

Kuinka ihana on kuunnella pitkästä aikaa armasta äidinkieltä kun matkustajien joukko odotushallissa kasvaa lähtöajan lähestyessä. Isät ja äidit, sedät ja tädit keskittyvät huolehtimaan lapsista.

- Älä mene sinne! - Älä juokse! - Ei saa huutaa! - Ei saa koskea siihen! - Istutaan nyt hiljaa! - Älä vain putoa, Luru!

Äkkiä jännitys salissa ikään kuin kiteytyy. Jähmetys huipentuu tuohon jo odotettuun kuulutukseen: ’Sisuairin lento 142 Helsinkiin. Kaikki kyytiin!’

- Mitä sinä juot? keskeyttää suorasukainen lentoemäntä jonka baarirattaat ovat saapuneet istuinrivini kohdalle.

 

Kun tiedustelen mitä ruokaa tarjoillaan päivälliseksi, hän sanoo ei tietävänsä mutta lähtee kehottamatta kysymään joltakin. Hän palaa välittömästi ja kertoo annoksen olevan kalaa. Ilostun tiedosta verrattomasti ja ajattelen mielihyvällä edessä olevaa kala-ateriaa, harvinaisuutta näissä olosuhteissa. Sisuair keksii aina uusia matkustajan viihdyttämis-muotoja. Pyydän baarista pienen pullollisen valkoviiniä, joka sopisi kalan kanssa mukavasti.

Pullon saatuani avaan kierrekorkin välittömästi niin että viinini voisi hengittää ruoka-aikaa odotellessa.

Ruokatarjotin saapuu eteeni. Siinä on ohuille paperilautasille ja halpoihin muovikippoihin laitettuna sikin sokin erilaisia pöperöitä.

Mitä on tapahtunut astioille joita olin vielä kymmenen vuotta sitten nähnyt tällä samalla lentoyhtiöllä? Olivatko ne hävinneet epärehellisten matkustajien kassoihin?

Mutta asiakkaathan tällä yhtiöllä ovat suomalaisia, eikä mitään näpisteleviä pikkurikollisia?

Kuin muistona inhimillisemmiltä ajoilta on yksi oikeaa lasia oleva tuoremehulasi jonka kyljessä lukee ’Sisuair’. Se on säilytetty näpistelevien lentomatkustajien matkamuistoksi vietäväksi, kotona näytettäväksi. Eihän se matkustajalle ole samanarvoinen kuin koko tarjottimen astiasto joissa kaikissa oli tuo maaginen ’Sisuair’, mutta toisaalta se on kannattavuustekijä lentoyhtiön taloudessa. Saattoihan nykyään yhdellä lennolla olla yli kaksisataakin suomalaista.

Ja rahaa nielivät lentokoneen jarrujen tiuhat uusimiset kun kapteeni näytti maailmalle. Yksi MD-10 lentokoneen jarrupala saattaa maksaa saman kuin monta asiallista astiastoa.

Hauska piirre tarjottimella on se että lämpimän ruoan päällä oleva alumiinipaperi on kuumentamisen jälkeen jätetty paikalleen matkustajan omatoimisesti poistettavaksi. Näin matkustaja pääsee omakohtaisesti osallistumaan lentoemännän työhön.

Kun nyt poistan tuon peiton, totean että ruoka onkin kanaa eikä kalaa niin kuin lentoemäntä oli sanonut asian vielä tarkistettuaan. Hän oli kuullut väärin. Kun mainitsen tästä pettyneenä ohimenevälle lentoemännälle hän sanoo iloisesti että ”jaa, en minä ole kattonutkaan!”

Nälkäiselle kanakin maistuu pakastepakkauksen näköisestä paperipurtilosta. Muukin tarjoomus on hyvissä ajoin valmistettua, varmaan silloin kun lentokeittiöllä on ollut hiljaista aikaa eilen iltapäivällä.

Kun muut vaativat tuoretta, näiden suomalaisten kanssa oli helppo sopia sellaisten ruokien käytöstä jotka olivat jääneet yli toisten peruuteltuilta lennoilta. Heille kelpasi tosiaan melkein mikä vain. Puhelinsoitto paikalliselle edustajalle kiihottaisi tämän itsetärkeyttä niin että hän olisi valmis vaikka antamaan pois koko yhtiön, jos se hänestä riippuisi.

Ei ihme että salaatti oli nahistunutta ja sitkeää.

Halpa muovihaarukka joita kaupasta sai neljä tusinaa dollarilla, oli katkennut kun yritin purastaa suupalaa alkuviikosta leivotusta tortusta. Se oli niin kuivaa että sylkivarani kuivivat ensimmäisen palan myötä. Kauaa ei tarvitse kuitenkaan odotella kun lentoemäntä tulee kohdalle kahvipannun kanssa.

Matkustajat on ajattelevaisesti säästetty pulmalta joka syntyisi samannäköisten salaatinkastike- ja kermapurkkien sekoittamisesta: kumpaakaan ei tarjottimella ole. Kun nyt sekoitan valkoisen pulverin kahviini, syntyy sinertävä kitkerä seos jolla huuhtelen alas tortun.

Pettyneenä mutta silti kiitollisena syön kaikki mitä tarjolla on. Enemmän tavan kuin maun vuoksi pyydän vielä toisen kupillisen kahvia…

Seppo Mononen